Maksut netissä ostettaessa ruokaa ja viihdettä

  • 04 Feb, 2025

Maksut netissä ostettaessa ruokaa ja viihdettä

Ruoka ja viihde sopivat yhteen kuin periamerikkalainen yhdistelmä maapähkinävoi ja hyytelö. Moni suomalaisista tykkää esimerkiksi televisiota tuijottaessaan lapata samalla ruokaa kitusiin. Vähintäänkin tv-ohjelmien kyytipojaksi sopii kuppi kahvia ja muutama herkullinen voileipä.

Sen lisäksi,että ruoka ja viihde ovat erinomainen yhdistelmä,pystyy molemmista nykyään maksamaan netissä. Ruokaa saa tilattua näppärästi omalle kotiovelle sekä elintarvikehengessä että lähettien tuomina ravintola-annoksina. Viihdettä puolestaan pääsee tilaamaan kotiin viihde-elektroniikan muodossa,minkä lisäksi nettikasinot nauttivat maassamme valtavaa suosiota. Tässä artikkelissa kerromme,miten tästä kaikesta pystyy maksamaan ja millaisia menetelmiä maksamiseen ylipäätään on olemassa.

Netissä maksaminen helpompaa kuin koskaan aiemmin

Osa lukijoista on ehkäpä sen verran iäkkäitä,että he muistavat ne hetket,kun internet saapui Suomeen joskus 1990-luvun puolivälissä. Ensimmäiset nettiyhteydet eivät vielä olleet kovinkaan häävejä,vaan ne kulkivat tavallisissa lankapuhelinverkoissa. Kukaan ei esimerkiksi voinut puhua puhelimessa samaan aikaan,kun toisella oli netti päällä. Muutoin nettiyhteys katkesi armotta,ja se piti muodostaa uudestaan puhelun loputtua.

Netistä kaiken lisäksi veloitettiin aluksi usein sykäyksittäin. Näinpä nettiyhteyden luominen saattoi maksaa jokusen markan jo itsessään,minkä lisäksi jokaisesta minuutista maksettiin lisätaksaa. Netin käyttöä toisin sanottuna veloitettiin suurin piirtein samalla tavalla kuin puhuttujakin minuutteja. Tuona aikana nettilaskut saattoivat pahimmillaan nousta useisiin satoihin markkoihin,jos netin käyttäjä oli erityisen aktiivinen ja varomaton.

Netin aikaisina aikoina nettimaksamiseen suhtauduttiin todella skeptisesti. Moni pelkäsi syöttää luottokorttinsa tietoja nettiin,josta ne saattaisivat päätyä kolmansien osapuolien haltuun. Tokikaan tietoturva ei tuohon aikaan ollut lähellekään sillä tasolla,millä se on nyt,minkä lisäksi teknologia oli muutenkin uutta ja sikäli testaamatonta.

Vuosien kuluessa nettimaksaminen alkoi kuitenkin yleistyä. Vähitellen myös kaikkein skeptisimmät päättivät antaa mahdollisuuden netin alati laajeneville shoppailumahdollisuuksille sekä helpottuville nettimaksuille.

Loppu onkin sitten tietysti historiaa. Nykyään lähes kaikki suomalaisista maksavat laskunsa netin kautta,kun vielä pari vuosikymmentä sitten ihmiset suuntasivat pankin konttoreihin niitä suorittamaan. Samaten osa hankkii jopa ruokaostoksensa netistä tilaamalla sen sijaan,että he kulkisivat fyysisesti kauppaan hyllyjen väliin shoppailemaan.

Maksutapoja tarjolla runsaasti

Samalla kun netti on lisännyt suosiotaan,on tarjolle tullut myös paljon uusia maksutapoja. Seuraavaksi listaamme muutamia tunnetuimpia ja suosituimpia menetelmiä,joiden avulla voit maksaa sekä ruokaostoksesi että nettikasinopelisi:

1. Mobilepay

Yksi Suomen suosituimmista nettimaksuun käytetyistä tavoista on ilman muuta Mobilepay. Tämä Tanskassa luotu keksintö mahdollistaa asiakkaan luotto- tai pankkikortin liittämisen puhelinnumeroon. Näin asiakas pystyy suorittamaan ja lähettämään maksuja kätevästi kännykkänsä kautta niin nettikaupoille kuin ystäviensä ja perheenjäsentensä numeroihin.

Mobilepay on tehnyt etenkin käyttäjien välisistä maksuista todella käteviä,mutta siltä tosiaan löytyy myös verkkokauppoja tukeva maksumahdollisuus. Kauppa- ja ruokatilausten maksaminen Mobilepaylla onnistuu todella mutkattomasti,eikä koko prosessiin kulu kuin vain noin alle minuutti. Muistathan tosin,että ennen maksamisen aloittamista sinun tulee luoda linkki korttisi ja puhelinnumerosi välille Mobilepayn kautta.

2. Euteller

Euteller on täysin suomalainen maksutapa,jota pystyy hyödyntämään lukuisissa eri yhteyksissä. Sivustolla eutellerkasinot.eu listataan useita suomalaisten suosimia nettikasinoita,joilla pystyy maksamaan Eutellerilla. Lisäksi Eutelleria voi käyttää myös monissa verkkokaupoissa.

Eutellerin kantavana ideana on,että se mahdollistaa maksut kotimaisilta pankkitileiltä – ja vieläpä ilman minkäänlaisia rekisteröitymisiä. Kunhan sinulla siis vain on pankkitili Nordeassa,Danske Bankissa,Osuuspankissa,Säästöpankissa,S-Pankissa tai missä tahansa muussa suomalaisessa rahalaitoksessa,pystyt suorittamaan saumattomia maksuja Eutellerilla. Euteller toimii välittäjänä käyttämäsi nettikaupan tai kasinon sekä pankkisi välillä.

Eutellerilla maksaminen on loppukäyttäjälle täysin kulutonta ja vaivatonta. Myös Eutellerilla maksaminen onnistuu täysin turvallisesti ja käden käänteessä;alle yhdessä minuutissa.

3. Klarna

Joskus päädymme elämässä tilanteisiin,joissa käyttötilimme huutaa punaisella,mutta ostoksia pitäisi siitä huolimatta pystyä tekemään. Mahdollisesti palkka on tulossa vasta muutamaan päivän päästä,mutta tuotteet halutaan tilata kotiin jo ennen sitä. Tällaisissa tilanteissa auttaa Klarna,joka tarjoaa asiakkailleen pari viikkoa maksuaikaa.

Viime aikoina jonkin verran uutisissa ollut Klarna on ruotsalainen laskupalvelu,jota käyttäessä lasku saapuu jälkikäteen kotiin maksettavaksi. Tämä jousto on omiaan juurikin tilanteissa,joissa tili ammottaa tyhjyyttään tai maksua ei muuten vain syystä tai toisesta haluta tehdä juuri sillä hetkellä.

Vaikka Klarna on ruotsalaista perua,on se käytössä valtaosassa suomalaisia nettikauppoja juurikin suosionsa vuoksi. Sen sijaan nettikasinoilla ei Klarnalla maksaminen onnistu,mikä on sinänsä ihan hyväkin. Rahapelejä kun ei koskaan tulisi pelata velaksi tai rahalla,jota ei ole varaa hävitä.

Lopuksi

Kuten sanottu,maksaminen ei ole koskaan ollut niin helppoa ja saumatonta kuin mitä se on vuonna 2025. Suosittelemme,että pyrit löytämään jokaisessa maksutilanteessa juuri sinulle parhaiten sopivan maksutavan. Ethän siis turhaan hoida maksuja pelkästään vanhasta tottumuksesta kankeilla ja hankalakäyttöisillä luottokorteilla! Valinnanvaraa piisaa,ja siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti.